Ketjua riittää

Pyöräileminen on ehdoton lempilajini kesällä. Ketjua kelatessa kunto nousee ja maisemat vaihtuvat. Lisäksi se on kivempaa yksin kuin seurassa. Kun ajelee yksin, saa määrätä tahdin ja taukojen määrän. Pyöräillessä seurusteleminen on sitä paitsi haastavaa kun tuuli ujeltaa korvissa.

Tänään poljin 35 kilometriä vaihtelevassa maastossa. Hakeudunkin yleensä reiteille, joilla pääsee polkemaan kapeita sorateitä pitkin. Siten pääsee lähelle luontoa. Maanteillä autot ajavat aina liian lujaa ja liian läheltä. Onhan sinne sekaan uskaltauduttava, mutta ei siitä tarvitse tykätä. Karttoja tutkimalla löytää kivoja pikkuteitä ja uusia reittejä.

Tämän päiväinen reitti oli itselleni uusi. Olin katsonut sen valmiiksi Google Mapsista jo reilu viikko sitten, mutta pääsin lenkille vasta nyt kun pyörä oli huollossa.

Matkan varrella pysähdyin useaan otteeseen jahtaamaan perhosia. Kameralla siis. Onnistuin saamaan kelvollisen kuvan oranssista perhosesta, joka on todennäköisesti orvokkihopeatäplä. Se voi tosin olla joku muukin hopeatäplä, ovat niin saman näköisiä. Lisäksi näin julmetun ison mustan perhosen. Luulin ensin, että se olisi suruvaippa, mutta lähempi vilkaisu kertoikin muuta. Se oli haapaperhonen. Pääsin sitä tosi lähelle, mutta kuvaa en ehtinyt ottaa. Ehkä seuraavalla kerralla.

Orvokkihopeatäplä

Perhosbongausta ja juhannuskukkia

Vietän tänäkin vuonna kaupunkijuhannusta, koska ei ole mökkiä eikä kaverin mökkiä, jonne voisi mennä kuokkimaan. Onneksi on luvattu sadetta. Kurjalla kelillä kotijuhannuskin tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta. Iltapäivällä paistoi tosin vielä aurinko ja juhannuskukkareissulla tuli bongattua useampikin perhonen. Ihan jokaisesta en saanut kuvaa, kun ovat niin nopeita pikku epeleitä. Mutta se oli kivaa! Täytynee mennä toistekin.

Hohtosinisiipi

Pihlajaperhonen

Nokkosperhonen

Kesähuone yhdelle

Muutin vuosi sitten asuntoon, jossa on pikkuruinen parveke. Vanhat parvekekalusteeni olivat tilaan liian suuret, joten päätin pistää sisustuksen kokonaan uusiksi. Päässä kehittyi ajatus yhden hengen kesähuoneesta, jonne voi tarvittaessa kuljettaa istuimia sisältä.

Rottinkikalusteet ovat sydäntäni lähellä. Löysin ihanan pehmeälinjaisen kubu-rottinkisen lepotuolin, jossa on valkoinen pehmuste. Lisäksi tilasin Amalian olohuoneesta pellavaisen tyynyn, joka sopii hienosti tuolin ja koko parvekkeen tyyliin. Tuolin kumppaniksi toin sisältä pienen itämaishenkisen pöydän.

En ole varsinaisesti mikään viherpeukalo, joten yritin olla liioittelematta kukkien kanssa. Istutin suureen ulkoruukkuun kuunliljoja ja valkoisia petunioita. Rämäromanttisilla kukkatikkailla kukkii salvia. Alemmilla askelmilla on yrttejä: basilikaa, minttua, timjamia ja taas salviaa - ilman kukkia tällä kertaa. Lepotuolin viereiselle pöydälle voi tuoda kukkia luonnosta.

Lattialla on suuri vaikutus koko parvekkeen tunnelmaan. Teetätin lautalattian, jonka pintakäsittelin omin kätösin Valtti Colorin turve-sävyllä. Hain lattiaan säänpieksämän aitan seinän sävyä. Valitsin tosin tarkoituksella vähän tummemman sävyn ettei parvekkeesta tule liian vaalea ja ällöromanttinen. Päälle heitin vielä perinteisen raidallisen räsymaton. Siinä on vaalealla pohjalla sinisiä ja harmaita raitoja.

Haaveilen parvekkeelle vielä kubu-rottinkista rahia, mutta en raaski heti ostaa. Pian tulee kuitenkin kesäkalusteiden alennusmyynti, ehkä sitten. Haluaisin myös vanhan viinipullolaatikon, jota käyttäisin pienenä sivupöytänä sekä lyhtykoukun seinälle - koukku on, poramies puuttuu :-)

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen kokonaisuuteen. Helteellä suojaisa parveke on jopa miellyttävän viileä - kissanikin makaavat mielellään pehmoisella räsymatolla. Vielä kun ne jättäisivät ruukussa kasvavan viiruhelpin rauhaan! Siitä en edes ottanut kuvaa, niin hyvin se on maistunut mirreille!