Ketjua riittää

Pyöräileminen on ehdoton lempilajini kesällä. Ketjua kelatessa kunto nousee ja maisemat vaihtuvat. Lisäksi se on kivempaa yksin kuin seurassa. Kun ajelee yksin, saa määrätä tahdin ja taukojen määrän. Pyöräillessä seurusteleminen on sitä paitsi haastavaa kun tuuli ujeltaa korvissa.

Tänään poljin 35 kilometriä vaihtelevassa maastossa. Hakeudunkin yleensä reiteille, joilla pääsee polkemaan kapeita sorateitä pitkin. Siten pääsee lähelle luontoa. Maanteillä autot ajavat aina liian lujaa ja liian läheltä. Onhan sinne sekaan uskaltauduttava, mutta ei siitä tarvitse tykätä. Karttoja tutkimalla löytää kivoja pikkuteitä ja uusia reittejä.

Tämän päiväinen reitti oli itselleni uusi. Olin katsonut sen valmiiksi Google Mapsista jo reilu viikko sitten, mutta pääsin lenkille vasta nyt kun pyörä oli huollossa.

Matkan varrella pysähdyin useaan otteeseen jahtaamaan perhosia. Kameralla siis. Onnistuin saamaan kelvollisen kuvan oranssista perhosesta, joka on todennäköisesti orvokkihopeatäplä. Se voi tosin olla joku muukin hopeatäplä, ovat niin saman näköisiä. Lisäksi näin julmetun ison mustan perhosen. Luulin ensin, että se olisi suruvaippa, mutta lähempi vilkaisu kertoikin muuta. Se oli haapaperhonen. Pääsin sitä tosi lähelle, mutta kuvaa en ehtinyt ottaa. Ehkä seuraavalla kerralla.

Orvokkihopeatäplä