On se vaikeaa

Nimittäin syöminen. Kun pitäisi syödä, mutta ei liikaa eikä liian vähän. Sillai sopivasti. Kohta neljääkymppiä kolkuttelevan tädin aineenvaihdunta on kuitenkin ihan eri tasolla kuin se oli parikymppisenä. Silloin minäkin söin kuin hevonen eikä näkynyt missään. Nyt lasken kaloreita, teen järkeviä ravitsemuksellisia valintoja ja kokeilen kaikenlaisia kombinaatioita löytääkseni itselleni juuri sen sopivan ruokavalion. Mikään ei tunnu kuitenkaan auttavan, kun paino ei laske, vatsa oireilee ja ärjyy ikävästi. Ärtynyt paksusuoli, sanoo lääkäri. Syö vähemmän ja liiku enemmän, sanovat viisastelijat, kun erehtyy mainitsemaan paikoillaan mököttävästä painosta. ÄH! Turhauttavaa!

Tyypillinen aamupalani: maustamatonta jogurttia (2% rasvaa), marjoja ja siemensekoitusta. Lisäksi pala ruisleipää.

Mutta kun harrastan liikuntaa useampana päivänä viikossa. Syön terveellisesti ja kohtuullisesti. Joskus tosin vetäisen sokeriöverit, mutta päivittäinen ruokailu on ihan tolkullista. Olen kokeillut, mitkä ruoka-aineet sopivat minulle ja mitkä eivät. Olen ollut ilman gluteenia, ilman viljaa, vähillä hiilareilla, runsailla rasvoilla, vähillä rasvoilla, normaalilla kotiruoalla, kasvisruoalla ja sekaruoalla. Etenkin siihen, mitä kannattaa syödä ja mitä ei, saa nykyisin kaikenkirjavan joukon kaikenlaisia ohjeita, jotka lausutaan aina vakavalla kokemuksen äänellä. Ja onhan siellä seassa ihan hyviä juttuja ja kaiken ytimessä on yleensä valkaistujen viljojen ja sokerin karttelu tai vähentäminen. Sehän onkin ihan viisasta.

Mutta esimerkiksi tämä paleoruokavalio, jossa jäljitellään kivikautisen ihmisen ruokavaliota. Jos ei mieti sitä sen tarkemmin, se kuulostaa ihan järkevältä. Ruokavaliossa syödään päivittäin paljon lihaa ja kasviksia, marjoja, siemeniä ja pähkinöitä. Ihan kiva, mutta kivikaudella ihminen ei kyllä syönyt lihaa joka päivä, vaan ainoastaan silloin, kun sattui sitä saamaan. Ihmisen elimistö ei ollut lihansyöjän elimistö silloin eikä se ole sitä nyt. En silti sitä sano etteikö tuo ruokavalio voisi monelle sopia.

Lounas: rakuunaporkkanoita, yrteillä ja nokkosella maustettua kukka- ja parsakaalia, lindströminpihvit ja herkkusienikastike.

Nyt kun vatsaa on kouristellut ja koskenut koko viikon eikä MIKÄÄN ruoka tunnu sopivan, on väkisin alkanut miettiä, että miten tästä syömisestä on tullut näin vaikeaa? Syömisestä. Maailman luonnollisimmasta asiasta. Eikö nyt vain voisi syödä kun on nälkä ja that's it? Ei tunnu onnistuvan. Itsekin olen alkanut epäillä, että autoimmuunisairauteni lisäksi minulla olisi vielä kilpirauhasen vajaatoimintaakin. Googlasin. Sopisi oirekuvioon, johon tosi istuisi varmaan monikin sairaus. Ja siis verikokeiden mukaan kilpirauhaseni kyllä toimii ihan viitearvoissa. Googlasin sitäkin. Ei kuulkaas näy aina verikokeissa tämä kilpirauhasongelma. Diagnoosi on... enää puuttuu se reseptinkirjoitusoikeus. :-)

Välipala: banaani, kanelia ja vähän vaniljakastiketta

Mutta miten sitä oikein pääsisi takaisin tasapainoon tämän ruokailun kanssa? Ruokarytmi minulla on ja ne terveelliset valinnat. Syön paljon kasviksia, hedelmiä (pari päivässä), marjoja, pähkinöitä, siemeniä ja vähärasvaisia maitovalmisteita. Kohtuudella lihaa ja viljatuotteita ehkä pari ruisleipäpalaa päivässä. Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa ja tulkinnut sitä yhdessä ravitsemusterapautin kanssa. Ei ole yrityksestä kiinni. Ehkäpä kaikkien ongelmien ytimessä onkin se liika yrittäminen?