Kävin parturissa. Oli aika. Tukka roikkui silmillä ja tyvikasvu loisti kirkkaana kuin aurinko. Olin ehkä vähän metsäläisen näköinen. Ei käy kieltäminen. Parin tunnin kököttämisen jälkeen näytin taas ihmiseltä tai ainakin itseltäni. Samalla podin huonouttani, koska olin värjännyt käyntien välillä hiukset kerran itse, leikannut otsatukan pois silmiltä keittiösaksilla ja karistin hiuksia enemmän kuin on inhimillistä. Olin myös niin tyhmä, että kieltäydyin erillisestä kiiltohoidosta, koska minusta hiukset kiiltävät kauniisti muutenkin värjäyksen jälkeen.
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun itseeni satsaaminen sai aikaan omantunnon tuskia siitä, kuinka vähän kauneudenhoitoon liittyvät asiat kiinnostavat minua. Minusta se riittää, että olen puhdas, näytän siistiltä ja vaatteet istuvat. Meikkaan vähän joka päivä, kampaan hiukset ja pyrin olemaan haisematta pahalle. En jaksa ährätä kynsien kanssa, vaan leikkaan ne aina pois, koska siten pystyy kirjoittamaan koneella nopeammin. En pidä kauneusiltoja, en jaksa touhuta rusketusaineiden kanssa tai muutenkaan suorittaa mitään turhia kauneusrituaaleja. Karvoja poistan, jotta minua ei sotketa muihin ihmisapinoihin. Rasvausta pitäisi harrastaa huomattavan paljon ahkerammin.
Huomaan, että olen asiassa puolustuskannalla. Jotenkin tämä parturikampaa.. hiusmuotoilija sai minut tuntemaan itseni itseni pahoinpitelijäksi. Tavaratalojen kosmetiikkaosastojen myyjillä ja kosmetologeilla on vähän samanlainen vaikutus. Etenkin kohtaamani kosmetiikkaosastojen myyjät ovat olleet kummallisen ylimielisiä. En tiedä. Ehkä vain kuvittelen kaiken, mutta välillä minusta tuntuu kuin olisin ollut tekemisissä kauneusterroristien kanssa. Sellaisten, joiden ensisijainen tarkoitus on saada ihmiset tuntemaan itsensä rumiksi, jotta heille voi myydä enemmän turhia tuotteita. Koska niitähän riittää. Ja ymmärrettäväähän se on, sillä jotenkin niitä tuotteita ja palveluja on saatava kaupaksi.
Jos sitten ymmärrän tämän asian, miksi en voi vain sivuuttaa asiaa ja todeta, että olen akateemisesti koulutettu, itsenäinen ja älykäs nainen ja se riittää. Kauneuspaineet ovat olleet läsnä minun, sinun ja kaikkien elämässä lapsesta asti, eivätkä ne katoa minnekään vaikka ikää tulee lisää. Eivät katoa, mutta toki käsittelytavat ovat kehittyneempiä kuin vaikka murrosiässä, jolloin itseä lähinnä vertasi koko ajan muihin. Epävarmuus lurkkii näennäisesti itsevarman olemuksen varjoissa ja astuu välittömästi esiin, kun siihen avautuu sopiva tilaisuus.
Mikä neuvoksi? Minä en tule käyttämään kauneudenhoitoon yhtään enempää aikaa jatkossakaan eikä se tule kiinnostamaan minua yhtään nykyistä enemmän. Epävarmuus iskee ihmiseen todennäköisesti tulevaisuudessakin ja välillä peilistä tuijottaa takaisin ruma läski. Ehkä se on niin, että kauneusterrorismista selviää parhaiten hyväksymällä sen asian, että epävarmuuden tunteet tulevat ja menevät. Ja kun tulevat, tunnistaa ne ja päästää menemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti