Lomalla

Tänään on virallisesti talvilomani ensimmäinen päivä. Lomamoodi on toki ollut päällä jo perjantaista. Kun asuu ja on yksin, eivätkä sosiaaliset ympyrätkään ole valtaisat, lomat ovat vähän paradoksaalisia: tervetulleita ja odotettuja, mutta toisaalta myös vähän pelottavia kun ei tiedä, kestääkö pää kokopäiväistä itsensä viihdyttämistä. So far, so good!

Yritän pitää itseni lomilla puuhakkaana. Muuten sitä jämähtää sohvan nurkkaan ja seinät alkavat kaatua päälle. Yksikön viihdetoimisto on tarjonnut tähän asti seuraavanlaisia aktiviteetteja:

Hiihtäminen
Kävin sekä lauantaina että sunnuntaina hiihtämässä kympin lenkin perinteisellä tyylillä. Eilen oli kertakaikkisen hieno hiihtokeli; aurinkoinen, tosin vähän tuulinen. Tänäänkin olisi tarkoitus lähteä ladulle. Hiihtämisen hienoudesta kirjoitinkin jo vähän aikaa ja seison edelleen sanojeni takana. Kokonaisvaltainen, tehokas ja hieno laji!

Leivonta
Leivontalinjalle lipsahdan aika usein silloin, kun mieli viistää alamaita. Nytkin vähän harmitti ja harmistuksen tuloksena syntyi porkkanakakku. Kun olin teini, luokkakaverit leipoivat kilvan porkkanaleivoksia, enkä minä ymmärtänyt niiden päälle ollenkaan. Näin vanhempana vasta olen alkanut oikein himota porkkanakakkua ja olen etsinyt sellaista tajunnanräjäyttävää kaikkialta. Eilen leipomani kakku näyttää paremmalta kuin maistuu. :-) Se taitaa sitä paitsi olla vähän raakakin tai sitten vain erityisen mehevä.

Elokuvat
Elokuvia tulee katseltua nykyään harvoin. Olen tallentanut digiboksille telkkarista tulleita elokuvia ja siellä ne odottavat lomaa tai sairastumista. Minä kun en ikinä sairasta, lomapuuhiksi jäävät. Tänään katselin aamupala-aikaan Matka maan keskipisteeseen -elokuvan, joka oli lyhyesti luonnehtien kökkö.

Pulmapeli
Tuli ostettua uusi keittiöjakkara, joka piti tietysti itse kasata. On sitä tullut haastavampiakin huonekaluja koottua, mutta kyllähän sitä aikaa sai tämänkin kanssa tärvättyä. Ehkä haastavinta on ruuvien vääntäminen, kun ei tahdo voima riittää. Nyt jakkara on kuitenkin kasassa ja kämmenet hellinä kaikesta vääntämisestä.

Tadaa!

Vähähiilihydraattiset muffinssit

Leivoin eilen vähähiilihydaattisia muffinsseja (hiilarit 17%, proteiini 11% ja rasva 72%). Vähähiilihydraattinen ei siis tässäkään yhteydessä tarkoita samaa kuin kevyt. Yhdessä muffinssissa on noin 165 kaloria.

Sekoita yhteen seuraavat ainekset:
2 dl mantelijauhoja
1 dl vehnäleseitä
2 porkkanan raaste
1 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
1/2 dl Agave-siirappia (tai jotain muuta makeuttajaa)
1/2 dl kookosöljyä (tai oliiviöljyä tms.)

Vaahdota lisäksi:
2 kananmunaa
> lisää kananmunavaahto muiden ainesten joukkoon 

- Ripottele päälle kurpitsansiemeniä.
- Koska taikinassa ei ole lainkaan vehnäjauhoja, muffinssit eivät kohoa kovin paljon. Muffinssivuoat voi siis täyttää aika täyteen. Itse sain tästä taikinasta 8 isoa muffinssia.
- Muffinsseja paistetaan 20 - 25 minuuttia 200 asteessa.

Resepti on mukailtu LiveLife-lehdessä olleesta. Lisäsin siellä olleeseen ohjeeseen porkkanaraasteen ja vehnäleseet. Porkkanaraaste antaa muffinsseille mukavasti mehevyyttä ja leseet kuituja. Agave-siirappi on GI-arvoltaan matala luonnonmukainen makeuttaja.

Kuinka suhde saadaan uuteen roihuun?

Olen ollut pienestä pitäen kova lukemaan. Kannoin kirjastosta kotiin kassikaupalla kirjoja ja edelleen yksi tunnelmallisimmista asioista mitä tiedän, on kirjastoretki sadepäivänä - kirjoja pursuavien hyllyjen välissä samoilu ja takakansitekstin lueskelu. Luin paljon läpi teinivuosien, varhaisaikuisuuden ja opiskeluaikojen, mutta sitten suhteeni kirjoihin viileni. Moneen vuoteen en ole saanut luettua kuin yhden tai kaksi kirjaa vuodessa. Ei vain huvita. Kirjat tavallaan kiinnostavat, mutta en osaa tarttua niihin. Olen ostellut kirjoja kaiken aikaa hyllyyn, mutta siellä ne odottavat parempia aikoja.

Pahin syyllinen suhteen arkipäiväistymiseen ja sitä kautta viilenemiseen taitaa olla koulutus. Olen siis tuhonnut rakkauteni kirjallisuuteen opiskelemalla sitä. Opinnoissa luettiin tentteihin kasoittain kaunokirjallisuutta, opiskeltiin kirjallisuuden teoriaa ja historiaa sekä kirjoitettiin hirvittävä määrä analyysejä. Niinhän sitä sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Rimani kirjallisuuden suhteen nousi ja suoraan sanottuna suurin osa kirjallisuudesta tuntuu nyt ihan turhalta roskalta. Joko niissä käytetty kieli on mielikuvituksetonta, latteaa tai ihan vain huonoa tai sitten puutteita esiintyy itse tarinassa. Kirjat ovat minulle vain harvoin elämyksiä enkä oikein edes muista, milloin viimeksi olen ollut vaikuttunut luettuani kirjan.

Viime aikoina olen jo vilkuillut salaa kirjahyllyn suuntaan; luonut kosteita silmäyksiä ja ihan vähän himoinnutkin. Pari päivää sitten sain luettua loppuun kirjan, jonka aloitin kuukausia sitten. Ei se mitenkään huono ollut, ei vain imaissut mukanaan. Kyseessä oli Ian McEwanin Polte. Se on kertomus nobelistista, joka etenee elämässään jotenkin sattumanvaraisesti mutta kuitenkin hyvin menestyen. Michael Beard on tavallaan surkimus, mutta kuitenkin arvostettu. Hän on laiska, löysä, tunneköyhä ja omahyväinen. Menestyy toisten kustannuksella ja tuntee sen oikeudekseen. Itse asiassa mietin, että kuvaus tuntuu hyvin osuvalta kuvaukselta; Michael Beardeja on maailma pullollaan - narsistisia opportunisteja.

Polte kertoo myös ilmastonmuutoksesta, sillä rahastamisesta ja yrityksistä pelastaa maailma. Maailman pelastaminen ei kuitenkaan ole kovin ylevää, kun siihen liittyy toisen tutkimuksen varkaus sekä rahan, maineen ja oman edun tavoittelu.

Kaikkinensa lukukokemus kärsi aika paljon siitä, että luin sitä niin kauan, muutaman sivun kerrallaan. Tästäkin huolimatta kirja on kelpo satiiri nykyajasta.