Kuinka suhde saadaan uuteen roihuun?

Olen ollut pienestä pitäen kova lukemaan. Kannoin kirjastosta kotiin kassikaupalla kirjoja ja edelleen yksi tunnelmallisimmista asioista mitä tiedän, on kirjastoretki sadepäivänä - kirjoja pursuavien hyllyjen välissä samoilu ja takakansitekstin lueskelu. Luin paljon läpi teinivuosien, varhaisaikuisuuden ja opiskeluaikojen, mutta sitten suhteeni kirjoihin viileni. Moneen vuoteen en ole saanut luettua kuin yhden tai kaksi kirjaa vuodessa. Ei vain huvita. Kirjat tavallaan kiinnostavat, mutta en osaa tarttua niihin. Olen ostellut kirjoja kaiken aikaa hyllyyn, mutta siellä ne odottavat parempia aikoja.

Pahin syyllinen suhteen arkipäiväistymiseen ja sitä kautta viilenemiseen taitaa olla koulutus. Olen siis tuhonnut rakkauteni kirjallisuuteen opiskelemalla sitä. Opinnoissa luettiin tentteihin kasoittain kaunokirjallisuutta, opiskeltiin kirjallisuuden teoriaa ja historiaa sekä kirjoitettiin hirvittävä määrä analyysejä. Niinhän sitä sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Rimani kirjallisuuden suhteen nousi ja suoraan sanottuna suurin osa kirjallisuudesta tuntuu nyt ihan turhalta roskalta. Joko niissä käytetty kieli on mielikuvituksetonta, latteaa tai ihan vain huonoa tai sitten puutteita esiintyy itse tarinassa. Kirjat ovat minulle vain harvoin elämyksiä enkä oikein edes muista, milloin viimeksi olen ollut vaikuttunut luettuani kirjan.

Viime aikoina olen jo vilkuillut salaa kirjahyllyn suuntaan; luonut kosteita silmäyksiä ja ihan vähän himoinnutkin. Pari päivää sitten sain luettua loppuun kirjan, jonka aloitin kuukausia sitten. Ei se mitenkään huono ollut, ei vain imaissut mukanaan. Kyseessä oli Ian McEwanin Polte. Se on kertomus nobelistista, joka etenee elämässään jotenkin sattumanvaraisesti mutta kuitenkin hyvin menestyen. Michael Beard on tavallaan surkimus, mutta kuitenkin arvostettu. Hän on laiska, löysä, tunneköyhä ja omahyväinen. Menestyy toisten kustannuksella ja tuntee sen oikeudekseen. Itse asiassa mietin, että kuvaus tuntuu hyvin osuvalta kuvaukselta; Michael Beardeja on maailma pullollaan - narsistisia opportunisteja.

Polte kertoo myös ilmastonmuutoksesta, sillä rahastamisesta ja yrityksistä pelastaa maailma. Maailman pelastaminen ei kuitenkaan ole kovin ylevää, kun siihen liittyy toisen tutkimuksen varkaus sekä rahan, maineen ja oman edun tavoittelu.

Kaikkinensa lukukokemus kärsi aika paljon siitä, että luin sitä niin kauan, muutaman sivun kerrallaan. Tästäkin huolimatta kirja on kelpo satiiri nykyajasta.