Robottikala

Meillä on tänä jouluna ihmetelty kissojen kanssa robottikalaa. Se on pieni muovinen vekotin, joka lähtee uimaan, kun sen pudottaa veteen. Se on ihmeen aidonoloinen ja se hypnotisoi kissat lasimaljan äärelle pitkäksi aikaa.

Sisäkissat laiskistuvat ja tylsistyvät ilman mielekästä tekemistä. Itse pyrin aktivoimaan kavereita välillä jollakin, vaikka ahkeramminkin voisi. Toisen ehdoton lemppari on laserpointteri ja toinen tykkää noutaa pieniä muovisia peltohiiriä. Robottikala lasimaljassa on trenditietoisen kissan jouluaktivaattori numero 1. :-)

Kiehtovaa!

Toista vähän arveluttaa...

Toisenlainen asetelma

Kävin hakemassa metsästä kaikenlaisia luonnonmateriaaleja kun se on kerrankin mahdollista näin joulun ehtoona. Tykötarpeista sommittelin lasikulhoon metsäisen maiseman. Kaipa se jouluasetelma voi olla jotain tällaistakin.

Valopuu olohuoneessa

Kirottu verkkokauppa! Kävi nimittäin niin, että ostin ruokakaupasta akkainlehden, jossa esiteltiin kaunis (ja valtava) joulukoti. Kodin massiivisessa olohuoneessa oli led-valopuu ja se näytti kuvassa kivalta. Muistin nähneeni kyseisiä valopuita Hobby Hallissa ja kyllä, siellähän niitä. Ennen kuin kissaa ehdin sanoa, oli sormi vahvistanut tilauksen. Pari päivää myöhemmin postissa odotti paketin pötkäle, josta kuoriutui tuo metrikolkyt korkea muovihökötys. Verkkokaupat tekevät hetken mieliteoista turhan yksinkertaista. Jos olisin nukkunut yön yli, puu olisi saattanut jäädä tilaamatta.

No siinä se nyt kuitenkin on ja täytyy sanoa, että ei se ole hassumpi. Puussa on reilut 500 led-valoa ja se on aika kirkas. Kirkkaus on ehkä ainoa negatiivinen asia, joka minulla on sanottavana. Veikkaan, että ilman alustaan pulttaamista puu saattaa myös kaatua helposti töytäistessä.

Valopuu ilman valoja.

Ikkunapeili

Taas yksi sisustusongelma ratkaistu! Olohuoneen sohvan takainen seinä on nimittäin ollut jotain vailla jo hyvinkin kolmatta vuotta ja nyt siitä tuli loppu. Olen ehtinyt mielessäni sovitella seinälle yhtä sun toista taulusta peiliin, mattoon ja ryijyyn. Kaiken vatuloinnin päätteeksi sinne tuli peili.

Ihanteellisinta olisi ollut löytää aidosti vanha suuri ikkunanpoka, josta olisi tehty peili, mutta jotenkin kärsivällisyys ei riittänyt sellaiseen puuhaan. Kivoja pokia ei nimittäin tule vastaan ihan joka päivä. Toiset niitä tuntuvat löytävän, mutta minä en sitten millään. Uusvanha ikkunanpokapeili löytyi sitten Pentikiltä. Ja kun oli vielä viimeinen,  ratkaisu piti tehdä nopeasti. Ja ihan hyvä tuli. Ei ehkä vallan täydellinen, mutta ihan ok.

Kohta SE alkaa!

Nimittäin The Walking Deadin neljäs tuotantokausi. Huomenna. Kello 22 Foxilla.

En muista, milloin olisin ollut yhtä koukussa johonkin sarjaan. Tämä on kuitenkin saanut minut valtaansa niin kokonaisvaltaisesti, että se tunkee uniin ja ajatuksiin. The Walking Dead sijoittuu maailmaan, jossa suurin osa ihmiskunnasta on tuhoutunut ja muuttunut zombieiksi. Kourallinen ihmisiä on selviytynyt ja yrittää selvitä hengissä. Perusasetelma on tuttu monista elokuvista, siinä ei ole oikeastaan mitään erityistä. Se mikä tekee sarjasta erityisen on tapa, jolla asioita käsitellään. Veri ja suolet roiskuvat ja ihmisiä kuolee, se on selvä. Mutta se ei ole tässä sarjassa keskeisintä. Keskeisintä ovat ihmissuhteet ja ihmisyys. Se kuinka tilanne muuttaa ihmisiä ja kuinka he kapinoivat sitä vastaan ja yrittävät pitää kiinni inhimillisyydestään viimeiseen asti. Keskeistä on tarina siitä, kuinka elämä jatkuu ja ihmiset sopeutuvat.

Tämä kaikki on tehty ilman patrioottista kouhkaamista tai sentimentaalista vetistelyä. The Walking Deadin maailma on kova ja sen hahmot sitkeitä. Menetyksiä surraan, mutta kun näin tapahtuu, viulut eivät vongu taustalla buustaamassa tunnetta. Ihan herkille sarja ei sovi, mutta jos veri ei kauhistuta ja laadukas ihmissuhdedraama kiinnostaa, niin tämä on NIIN sitä.

Minä olen odottanut neljättä kautta viime keväästä asti ja olen huomisesta vähintäänkin tohkeissani.

Kauneusterrorismia

Kävin parturissa. Oli aika. Tukka roikkui silmillä ja tyvikasvu loisti kirkkaana kuin aurinko. Olin ehkä vähän metsäläisen näköinen. Ei käy kieltäminen. Parin tunnin kököttämisen jälkeen näytin taas ihmiseltä tai ainakin itseltäni. Samalla podin huonouttani, koska olin värjännyt käyntien välillä hiukset kerran itse, leikannut otsatukan pois silmiltä keittiösaksilla ja karistin hiuksia enemmän kuin on inhimillistä. Olin myös niin tyhmä, että kieltäydyin erillisestä kiiltohoidosta, koska minusta hiukset kiiltävät kauniisti muutenkin värjäyksen jälkeen.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun itseeni satsaaminen sai aikaan omantunnon tuskia siitä, kuinka vähän kauneudenhoitoon liittyvät asiat kiinnostavat minua. Minusta se riittää, että olen puhdas, näytän siistiltä ja vaatteet istuvat. Meikkaan vähän joka päivä, kampaan hiukset ja pyrin olemaan haisematta pahalle. En jaksa ährätä kynsien kanssa, vaan leikkaan ne aina pois, koska siten pystyy kirjoittamaan koneella nopeammin. En pidä kauneusiltoja, en jaksa touhuta rusketusaineiden kanssa tai muutenkaan suorittaa mitään turhia kauneusrituaaleja. Karvoja poistan, jotta minua ei sotketa muihin ihmisapinoihin. Rasvausta pitäisi harrastaa huomattavan paljon ahkerammin.

Huomaan, että olen asiassa puolustuskannalla. Jotenkin tämä parturikampaa.. hiusmuotoilija sai minut tuntemaan itseni itseni pahoinpitelijäksi. Tavaratalojen kosmetiikkaosastojen myyjillä ja kosmetologeilla on vähän samanlainen vaikutus. Etenkin kohtaamani kosmetiikkaosastojen myyjät ovat olleet kummallisen ylimielisiä. En tiedä. Ehkä vain kuvittelen kaiken, mutta välillä minusta tuntuu kuin olisin ollut tekemisissä kauneusterroristien kanssa. Sellaisten, joiden ensisijainen tarkoitus on saada ihmiset tuntemaan itsensä rumiksi, jotta heille voi myydä enemmän turhia tuotteita. Koska niitähän riittää. Ja ymmärrettäväähän se on, sillä jotenkin niitä tuotteita ja palveluja on saatava kaupaksi.

Jos sitten ymmärrän tämän asian, miksi en voi vain sivuuttaa asiaa ja todeta, että olen akateemisesti koulutettu,  itsenäinen ja älykäs nainen ja se riittää. Kauneuspaineet ovat olleet läsnä minun, sinun ja kaikkien elämässä lapsesta asti, eivätkä ne katoa minnekään vaikka ikää tulee lisää. Eivät katoa, mutta toki käsittelytavat ovat kehittyneempiä kuin vaikka murrosiässä, jolloin itseä lähinnä vertasi koko ajan muihin. Epävarmuus lurkkii näennäisesti itsevarman olemuksen varjoissa ja astuu välittömästi esiin, kun siihen avautuu sopiva tilaisuus.

Mikä neuvoksi? Minä en tule käyttämään kauneudenhoitoon yhtään enempää aikaa jatkossakaan eikä se tule kiinnostamaan minua yhtään nykyistä enemmän. Epävarmuus iskee ihmiseen todennäköisesti tulevaisuudessakin ja välillä peilistä tuijottaa takaisin ruma läski. Ehkä se on niin, että kauneusterrorismista selviää parhaiten hyväksymällä sen asian, että epävarmuuden tunteet tulevat ja menevät. Ja kun tulevat, tunnistaa ne ja päästää menemään.

Sohvan uusi ilme

Ostin nykyisen sohvani noin 7 vuotta sitten. Ja se on ihan ok edelleen. Selkätyynyt tosin litistyivät epämuotoisiksi möykyiksi ja muutenkin ne olivat jotenkin nuhjuiset, rungon verhoilussa ei sen sijaan ole mitään vikaa. Päätin, että vanhalla mennään, mutta hankin siihen päivityksen uusien selkä- ja koristetyynyjen muodossa.

Sohva ennen muodonmuutosta.

Jämäköiden selkätyynyjen teettäminen olisi tullut aika kalliiksi, mutta sitten Ikeassa sattui silmään ilahduttavan laadukkailta vaikuttavat Karlstad-selkätyynyt, jotka maksoivat 25 euroa kappale! Olisin halunnut luonnonvalkoiset, mutta koska sellaisia ei ollut, tyydyin beigeen. Koska myös sohvan runko on verhoiltu beigellä, ne sopivat tosi hyvin. Ikean selkätyynyjen sisustyynyt ovat luonnontäytettä, siis höyheniä. Tämä aiheuttaa sen, että kun sohvalla rönöttää, tyynyt litistyvät ihan olemattomiksi. Höyhenien hyvä puoli on tosin se, että pöyhiminen palauttaa niiden muodon.

Sohvan muodonmuutos ei tietysti olisi mistään kotoisin ilman uusia koristetyynyjä. Olin hankkinut sohvalle jo aiemmin Moltexin raitatyynyt ja munakoison väriset samettityynyt. Viime viikolla posti kuljetti Henkasta paketin, jossa oli lisää ihanuuksia. Nyt sohva on muhkea, värikäs ja kutsuva. Annanpa kuvien puhua puolestaan.

Sohva muodonmuutoksen jälkeen.

Seuraava olohuoneen projekti liittyy sohvan takana olevaan seinään. Siellä kun ei ole mitään! Niin tai onhan siellä iso pinta punaista, mutta ehkä siellä voisi olla muutakin. Olen harkinnut sinne tauluja, mutta en ole löytänyt mieleistä. Aasialaisia puukaiverruksia, vanhoista ikkunanpokista tehtyä peiliä tai muunlaista peiliä, ryijyä ja jopa mattoa. Mutta mikään ei ole vielä sytyttänyt. Ennen olohuonetta tosin jatkan kesken jäänyttä työhuoneprojektia. Nyt minulla on jo tapettimalli kokeilussa. Haluaisin siis vaihtaa vasta viime talvena laittamani ihan kivat tapetit kivempiin. Nyt seinien väritys on neutraali, vaalea ja beige ja sekös minua häiritsee, koska en ole oikein beige tyyppi. Alla olevassa kuvassa vasemmalla on mahdollisesti tulossa oleva tapetti ja oikealla nyt seinässä oleva. Uuden tapetin kanssa maalaisin muut seinät ruskeaan kallellaan olevalla harmaalla, nyt seinät ovat beiget. YH!

On se vaikeaa

Nimittäin syöminen. Kun pitäisi syödä, mutta ei liikaa eikä liian vähän. Sillai sopivasti. Kohta neljääkymppiä kolkuttelevan tädin aineenvaihdunta on kuitenkin ihan eri tasolla kuin se oli parikymppisenä. Silloin minäkin söin kuin hevonen eikä näkynyt missään. Nyt lasken kaloreita, teen järkeviä ravitsemuksellisia valintoja ja kokeilen kaikenlaisia kombinaatioita löytääkseni itselleni juuri sen sopivan ruokavalion. Mikään ei tunnu kuitenkaan auttavan, kun paino ei laske, vatsa oireilee ja ärjyy ikävästi. Ärtynyt paksusuoli, sanoo lääkäri. Syö vähemmän ja liiku enemmän, sanovat viisastelijat, kun erehtyy mainitsemaan paikoillaan mököttävästä painosta. ÄH! Turhauttavaa!

Tyypillinen aamupalani: maustamatonta jogurttia (2% rasvaa), marjoja ja siemensekoitusta. Lisäksi pala ruisleipää.

Mutta kun harrastan liikuntaa useampana päivänä viikossa. Syön terveellisesti ja kohtuullisesti. Joskus tosin vetäisen sokeriöverit, mutta päivittäinen ruokailu on ihan tolkullista. Olen kokeillut, mitkä ruoka-aineet sopivat minulle ja mitkä eivät. Olen ollut ilman gluteenia, ilman viljaa, vähillä hiilareilla, runsailla rasvoilla, vähillä rasvoilla, normaalilla kotiruoalla, kasvisruoalla ja sekaruoalla. Etenkin siihen, mitä kannattaa syödä ja mitä ei, saa nykyisin kaikenkirjavan joukon kaikenlaisia ohjeita, jotka lausutaan aina vakavalla kokemuksen äänellä. Ja onhan siellä seassa ihan hyviä juttuja ja kaiken ytimessä on yleensä valkaistujen viljojen ja sokerin karttelu tai vähentäminen. Sehän onkin ihan viisasta.

Mutta esimerkiksi tämä paleoruokavalio, jossa jäljitellään kivikautisen ihmisen ruokavaliota. Jos ei mieti sitä sen tarkemmin, se kuulostaa ihan järkevältä. Ruokavaliossa syödään päivittäin paljon lihaa ja kasviksia, marjoja, siemeniä ja pähkinöitä. Ihan kiva, mutta kivikaudella ihminen ei kyllä syönyt lihaa joka päivä, vaan ainoastaan silloin, kun sattui sitä saamaan. Ihmisen elimistö ei ollut lihansyöjän elimistö silloin eikä se ole sitä nyt. En silti sitä sano etteikö tuo ruokavalio voisi monelle sopia.

Lounas: rakuunaporkkanoita, yrteillä ja nokkosella maustettua kukka- ja parsakaalia, lindströminpihvit ja herkkusienikastike.

Nyt kun vatsaa on kouristellut ja koskenut koko viikon eikä MIKÄÄN ruoka tunnu sopivan, on väkisin alkanut miettiä, että miten tästä syömisestä on tullut näin vaikeaa? Syömisestä. Maailman luonnollisimmasta asiasta. Eikö nyt vain voisi syödä kun on nälkä ja that's it? Ei tunnu onnistuvan. Itsekin olen alkanut epäillä, että autoimmuunisairauteni lisäksi minulla olisi vielä kilpirauhasen vajaatoimintaakin. Googlasin. Sopisi oirekuvioon, johon tosi istuisi varmaan monikin sairaus. Ja siis verikokeiden mukaan kilpirauhaseni kyllä toimii ihan viitearvoissa. Googlasin sitäkin. Ei kuulkaas näy aina verikokeissa tämä kilpirauhasongelma. Diagnoosi on... enää puuttuu se reseptinkirjoitusoikeus. :-)

Välipala: banaani, kanelia ja vähän vaniljakastiketta

Mutta miten sitä oikein pääsisi takaisin tasapainoon tämän ruokailun kanssa? Ruokarytmi minulla on ja ne terveelliset valinnat. Syön paljon kasviksia, hedelmiä (pari päivässä), marjoja, pähkinöitä, siemeniä ja vähärasvaisia maitovalmisteita. Kohtuudella lihaa ja viljatuotteita ehkä pari ruisleipäpalaa päivässä. Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa ja tulkinnut sitä yhdessä ravitsemusterapautin kanssa. Ei ole yrityksestä kiinni. Ehkäpä kaikkien ongelmien ytimessä onkin se liika yrittäminen?

Tekniikan armoilla

Kävi niin, että seitsemisen vuotta palvellut digiboksi sanoi sopimuksensa irti ja alkoi oireilla mitä mielikuvituksekkaimmilla tavoilla. Aluksi se ei suostunut tallentamaan ohjelmaa, jos laite oli sammutettu. Sitten se muka tallensi ohjelman, mutta tiedosto oli 0 megabittiä eli käytännössä sitä ei ollut. Sitten se ei enää suostunut lataamaan kansiota, jossa tallennetut ohjelmat olivat. Loppuvaiheessa edes ääntä ei voinut enää säätää. Ei ollut siis enää tehtävissä muuta kuin ostaa uusi.

No ei siinä mitään, uutta ostamaan. Kodinkoneliikkeeseen en halunnut mennä, koska jostain (=seksistisestä) syystä siellä kohdellaan aina kuin lobotomiapotilasta. Vaikka en tiedä (eikä kiinnosta), mitä laite on syönyt, tajuan minäkin jotain. Mutta en siis mennyt kauppaan, ostin netistä. Ensin mietin mitä tarvitsen ja sen jälkeen vertailin käyttäjäkokemuksia. Käyttäjäkokemukset vain ovat siitä syvältä, ettei niiden mukaan MIKÄÄN laite ole ostamisen arvoinen. Joku on sitten vain ostettava siitäkin huolimatta, että se ei ehkä toimi kuin unelma. Päädyin tunnettuun laitevalmistajaan ja laitteeseen, johon piti ostaa erikseen kovalevytila. Hankin siihen teran kovalevyn, siihen tallentaa tunnin jos toisenkin.

Kun laitteet tulivat, sain asennettua kovalevyn ja kanavatkin tulivat viimein näkyviin, kun olin luopunut HDMI:stä ja siirtynyt takaisin SCARTiin. SCARTin kanssa kuvassa tosin oli kumma varjokuva. PUUH! Piti ottaa yhteyttä tekniseen tukeen. Sieltä annettiin ohjeet, kuinka television saa hakemaan uuden laitteen myös HDMI:n kanssa. Tämä temppu hävitti myös varjokuvan. \o/

No mikä se tämän tarinan opetus nyt sitten oli? Ainakin se, että teknisten laitteiden ostamiseen ja asentamiseen EI tarvitse miestä, vaan ainoastaan kärsivällisyyttä, itseluottamusta ja käyttöohjeen lukutaitoa. Täytyy kyllä myöntää, että olisin delegoinut tämän tehtävän mielelläni jollekin muulle, mikäli se olisi ollut mahdollista. Mutta kun ei ollut, oli selvittävä yksin.

Olen kuitenkin pistänyt merkille, että me naiset aika usein heittäydymme ihan kädettömiksi teknisten laitteiden kanssa. Se on kuulkaas naiset vähän noloa! Jos osaa käyttää pesukonetta, osaa kytkeä muutaman johdon laitteeseen etenkin, jos seuraa käyttöohjetta. Ja jos tietokone temppuilee, se EI räjähdä, vaikka pyrkisi selvittämään ongelman itse tai ainakin käynnistämään koneen uudelleen. Uudelleen käynnistäminen on yksinkertainen ja usein tepsivä keino, kun kone on solmussa.

Digiboksin asennus. Hommassa tarvittiin ruuvimeisseliä, pitkiä hermoja ja käyttöohjetta.

Wienissä

Velttous on vallannut ihmisen, kun vasta nyt kirjoitan lomareissusta, joka toki on siis tehty joitakin viikkoja sitten. Tänä vuonna kävin Itävallassa, Wienissä. Alun perin matkakohde valikoitui siten, että satuin löytämään todella edulliset lentoliput. Sittemmin lentoyhtiö perui liput ja jouduin aloittamaan matkanjärjestelyt alusta. Olin kuitenkin ehtinyt fiksoitua ajatukseen Wienin lomasta, joten etsin uudet lennot ja hotellit.

Ja ihan kiva paikkahan se on: siisti, turvallisen oloinen ja siellä on paljon nähtävää. Minua ei kiinnosta yöriekkuminen, joten siitä puolesta en osaa sanoa mitään, mutta jos kulttuuri kiinnostaa, niin sitähän piisaa. Vaikka kävin oikeastaan vain kahdessa museossa ja yhdessä palatsissa, sain taideaarteista yliannoksen. Miten niihin suunnattomiin määriin taideteoksia, kultaa, hopeaa ja jalokiviä pitäisi oikein suhtautua? Ihan jokaisesta ei jaksa vaikuttua, kun nähtävää on niin kamalan paljon.

Kunsthistorisches Museum on täynnä taideaarteita.

Kahvilakulttuuri Wienissä on ihan ensiluokkaista ja tämän matkan tavoitteena on herkutella vähintään yhdessä kahvilassa joka päivä. Hotelli Sacherin Sacher-kakku tuli maisteltua ja omenastruudelia lämpimällä vaniljakastikkeella oikein kahteen kertaan. Se oli kyllä todella hyvää.

Omenastruudeli vaniljakastikkeella.

Luonnonystävä kun olen, pidin koko reissulla eniten ehkä Schönbrunnin linnan alueesta. Se on valtava puistoalue, josta löytyy muun muassa Schönbrunnin palatsi ja eläintarha. Eläintarhassakin kävin ja se oli oloiltaan ihan kohtuullinen. Vähän suretti tosin nähdä päästään seonneita pingviinejä ja itseään edestakaisin heijaavan sarvikuonon. Joillakin eläimillä oli kyllä ihan hyvät aitaukset ja paljon virikkeitä. Tarhan kirahviperhe oli minusta erityisen liikkis.

Toinen elämyksellinen paikka oli perhostalo, jossa lepattelee vapaana trooppisia perhosia. Lumoava paikka, mutta siellä on ihan älyttömän kuuma. Perhostalo löytyy Hofburgin nurkilta.

Schönbrunnin alueen eläintarhan kirahviperhe oli valloittava. Pikkukaveri ei mahtunut kuvaan. :-)

Perhostalossa lepattelee vapaana trooppisia perhosia. Perhostalo sijaitsee lähellä Hofburgia.

Muitakin kivoja paikkoja toki oli: Naschmarkt on kiinnostava ruokatori. Tuollaiselta torilta tuoreiden raaka-aineiden ostaminen olisi kertakaikkisen hienoa. Jos nyt ei kuitenkaan aio pakkailla matkalaukkuaan täyteen ruokaa, Naschmarktilla voi myös syödä ruokaa maailman eri kolkilta.

Jos aikaa riittää tehdä päivän reissu, Slovakian Bratislava on lähellä. Minä en siellä käynyt, mutta mietin kyllä. Toinen suosittu päiväreissu on junamatka Melkin luostariin, siitä Tonavaa pitkin Kremsiin ja takaisin junalla Wieniin. Sellaisen reissun minäkin tein ja se oli ihan mukavaa vaihtelua nähtävyydeltä toiselle kävelylle.

Lomalla luettua

Loma vetelee viimeistä viikkoa. Mihin se neljä viikkoa oikein meni? Yhtään kaappia en ole siivonnut ja työhuone-projektikin on edelleen yhtä kesken kuin loman alussa. Kuntokuuri-ajatus jäi ajatuksen tasolle ja laihtumisen sijaan taisin lihoa takaisin kilot, jotka karistin kesän alussa. ÄH! Olen parempi ihminen sitten, kun palaan normaaliin arkeen. Ainakin teoriassa.

Muutaman kirjan olen kuitenkin saanut luettua. Mistään lukemisen ilon löytämisestä ei ehkä vielä voida puhua, mutta ainakin olen saanut luettua kaksi kirjaa ja kolmas on menossa. Valmistumisen jälkeen nimittäin kadotin halun lukea jonnekin. Minä, joka olen aina lukenut kassi kaupalla kirjoja. Nyt valmistumisesta on kulunut jo huolestuttavan monta vuotta ja lukuhalu on ollut edelleen tiessään. Olen yrittänyt maanitella sitä takaisin, mutta kun ei innosta niin ei.

Lomalla sain luettua Dan Brownin Infernon ja Jari Tervon Laylan. Molemmat luettavia ja ajatuksia herättäviä omilla tavoillaan. Inferno on täynnä matkaoppaiden kuvausten kaltaista nippelitietoa Firenzestä, Venetsiasta ja Istanbulista ja vähän älyttömiäkin juonen käänteitä Robert Langdonin paetessa vainoajiaan pitkin historiallisia kaupunkeja. Kaunokirjallisesti se ei ole kummoinen teos, mutta tykkäsin siitä, että Brown oli tarttunut reippaasti arkaan ja ajankohtaiseen aiheeseen: maapallon liikakansoittumiseen. 

Laylan aihekin on vakava ja lähestymistapa jollakin tapaa lakoninen ja toteava. Sen pääteemoja ovat viharikokset ja ihmiskauppa. Täytyy näin pidättyvästi todeta, että teos nosti verenpainetta useamman kerran.

Nyt olen tarttunut jo kolmanteen kirjaan. Jännityksellä odotan, pysyykö lukuvire päällä vielä senkin jälkeen, kun palaan töihin.

Taas parvekkeen kimpussa

Yhden hengen parvekkeeni on kokenut tänä kesänä pienen muodonmuutoksen. Ajattelin ensin, ettei siellä tarvita istuin kuin minulle, mutta käytännön ongelmat alkavat heti, kun joku tulee kylään. Toiseksi parvekkeen nurkassa oli todella iso ulkoruukku, jossa kukat eivät kuitenkaan menestyneet kovin hyvin. Kuten eivät yleensäkään parvekkeellani, joka on aika varjoisa.

Valtaistuin ja sen valtiatar.

Ensimmäinen operaatio oli siis kantaa kaikki turha tavara pihalle: iso ulkoruukku sai lähteä samoin kuin tekemäni rahi, joka ei ollut kovin miellyttävä käytössä. Tilalle tuli toinen rahi sisältä ja valkoiseksi kuultolakattu arkku, jonka sisälle mahtuu kaikki roju. Kattoon hankin lisäksi kynttiläkruunun, johon pitää hankkia vielä ne kynttilät.

Säilytystilaa ja lisäistuin.

Tähän vielä kynttilät ja pimeitä iltoja odottamaan.

Nyt kokonaisuus on aika kiva. Jos tulee vieraita, arkun kannella voi istua, samoin rahilla. Parvekkeella on tasan yksi kukka, koska ne vain eivät menesty varjoisalla parvekkeella. Pelargonia viihtyi viime kesänä, saa nähdä, mitä tapahtuu tänä kesänä. Vanhassa viinilaatikossa on lisäksi yrttejä. Näillä mennään tämä kesä. Saa nähdä, millaisen mullistuksen parveke kokee ensi kesänä.

Yrttilaatikot.

 

Välillä yritit pitää nostaa varjosta valoon.

Juhannuslento

Lenkillä tuli vastaan eilen kesäpäivästä hullaantuneita korentoja. Niitä oli rehevän puron suvantokohdassa satoja. Ne näyttivät valossa smaragdinvihreiltä ja turkooseilta. Kauniita kuin mitkä. Todennäköisesti korennot olivat neidonkorentoja.

Yritin napata niistä kuvan kännykän kameralla, mutta tämä kauniimpi osapuoli, siis uroot, eivät olleet kovin halukkaita kuvattaviksi. Sen sijaan sillan kaiteelle istahti naaraspuolinen korento, jota ei haitannut yhtään. Siispä tässä on kuva siitä. Ihan kaunishan sekin on.

Kaikenlaista sitä tulee vastaan, kun käy lenkillä. Nyt kun mietin, niin olen nähnyt lenkkipolun varrella uteliaita oravia, keväästä innostuneita jäniksiä, ravihevosia lenkillä, joutsenia, metsäkanalintuja, kaikenlaisia perhosia, pikkuruisia sammakoita ja siipirikkoa esittäneen linnun, jolla ilmeisesti oli pesä jossain lähellä, kyykäärmeitä, vaskitsoja ja paljon muuta.

Naaraspuolinen neidonkorento.

Raejuustoletut

Olen tehnyt monenlaisia lettuja, joissa on vain vähän hiilareita ja vehnäjauhotkin korvattu milloin milläkin. Esimerkiksi maustamaton heraproteiinijauhe soveltuu hyvin leivontaan. Olen tunkenut sitä lettujen lisäksi vaikka mihin, esimerkiksi muffinsseihin.

Tänään tein lettuja, joiden maitotuotteena oli purkillinen rasvatonta raejuustoa. Ei ole tullut aiemmin mieleen, että raejuustoakin voisi käyttää tällä tavalla. Mutta selkeästi voi, sillä letuista tuli tosi hyviä. Tykkäsin enemmän kuin vaikka syrnikeistä (rahkaletuista), joita on myös tullut tehtyä usein.

Raejuustoletut (10-12 pientä lettua)
2 kananmunaa
1 prk rasvatonta raejuustoa
1 dl kaurahiutaleita
(steviaa makeuttamiseen)
rasvaa paistamiseen

Raejuustohan on rakeista, joten myös taikinasta tulee sellaista. Taikina kannattaakin pyöräyttää blenderissä tai soseuttaa sauvasekoittimella.

Vanhaa ulos ja uutta sisään

Minulla on ollut jo ainakin 10 vuotta samat keittiöntuolit. Ne ovat hunajan väristä rottinkia ja ihanan linjakkaat. Olen tykännyt tuoleista kovasti eikä ihastus ole laantunut vuosien aikana. Rottingin varassa istumisessa käy kuitenkin lopulta niin, että rottinki alkaa pettää. Niin kävi näidenkin tuolien kanssa. Istuinosat olivat tosi huonossa kunnossa, reikäiset ja notkolla.

Olen katsellut uusia tuoleja jo pitkään ja tykästynyt sellaisiin tuoleihin, joissa on metallinen ristikko selkänojassa. Sen tyylisiä tuoleja on myynnissä tällä hetkellä vaikka missä. Suurimmassa osassa on kuitenkin istuinosassa joku pehmuste tai rottinkia. Pentikin kotisivuilla sattui silmään tuolit, joissa oli kierrätysmäntyinen istuinosa. Sellaiset piti saada.

No. Marssin paikkakunnan Pentikiin ja kyselin tuolien perään. Tuoli on ollut myynnissä vuosi sitten, joten eihän sitä enää saa kuin sieltä sun täältä. Harvoin olen saanut niin omistautunutta asiakaspalvelua kuin Pentikiltä, ympäri Suomen. Jouduin nimittäin soittelemaan tuolien perään moneen Pentikiin: omalla paikkakunnalla aloitettiin metsästys ja jatkoin sitä Posion kanssa edeten Iisalmeen ja sieltä Jyväskylään ja Ylöjärvelle. Monen monituisen puhelun jälkeen sain metsästettyä neljä suhteellisen hyväkuntoista tuolia. Tuolin puuosissa oli nimittäin sellainen ongelma, että ne olivat alkaneet halkeilla pahasti täällä pohjoisessa ilmanalassa. Ei siis riittänyt, että löysin tuolit. Niitä valitessa piti vielä vähän nirsoillakin - näkemättä tuoleja. Siinä oli myyjän kuvailutaidot koetuksella. :-)

Kaikkien käänteiden jälkeen tuolit ovat nyt keittiössä ja vanhat viety kierrätyskeskukseen.

Muutama musiikkihelmi

On tullut todettua, että kuuntelen todella paljon musiikkia. Monenlaista. En kuitenkaan sanoisi, että olisin kaikkiruokainen, vaan enemmänkin monipuolinen. Viime aikoina on tullut kuunneltua paljon singer-songwriter-tyyppistä melankolista piano- tai kitaravetoista laulelmointia ja viileiden mutta apaattisten miespoppoiden ralleja. Tässä muutama makupala siltä osastolta.

Wye Oakin Civilianin valitsin siitä syystä, että se on soinut The Walking Dead -sarjassa. Kausi 3 on vasta loppunut ja nelosta pitää odotella aina lokakuulle asti. Siinä on kuulkaas paras sarja, mitä televisiossa on nähty, ikinä.

I Am Klootin Titanicissa on teemalaulun ainekset. Se on jotenkin sarkastinen, melankolinen ja tarttuva.

Patrick Watson on muuten vain ihana.

Juhlakupit

Lomonosovin Dragon Fly Whisper -mallisto
on ollut toivelistallani jo kauan.

Muutamia vuosia sitten hörpin Tampereen Kahvisalongissa kahvia sievistä venäläisistä teekupeista. Ihastuin niihin kovin ja ne ovat kummitelleet mielessä siitä asti. Pitkän ja hartaan kaivelun jälkeen minulle selvisi, että kupit ovat Lomonosovin posliinitehtaan Dragon Fly Whisper -mallistoa. Niitä voisi tietysti tilata suoraan Lomonosovilta aika rasvaiseen hintaan tai sitten matkustaa Venäjälle niitä ostamaan. Ihan niin paljon en niitä kuitenkaan halua.

Elämässä ei kuitenkaan koskaan tiedä, mitä se heittää polulle. Kuten nyt vaikka eilen kirppispöydällä sievästi ostajaansa odottaneet Lomonosovin samanväriset, joskin eri malliset teekupit. Ja ne olivat vielä tosi edulliset: 6 kuppia aluslautasineen vain 30€! Ne ovat tosi nätit, sievät ja herkät kupit, jotka kaivetaan käyttöön vain erityistapauksissa.