Juhlakupit

Lomonosovin Dragon Fly Whisper -mallisto
on ollut toivelistallani jo kauan.

Muutamia vuosia sitten hörpin Tampereen Kahvisalongissa kahvia sievistä venäläisistä teekupeista. Ihastuin niihin kovin ja ne ovat kummitelleet mielessä siitä asti. Pitkän ja hartaan kaivelun jälkeen minulle selvisi, että kupit ovat Lomonosovin posliinitehtaan Dragon Fly Whisper -mallistoa. Niitä voisi tietysti tilata suoraan Lomonosovilta aika rasvaiseen hintaan tai sitten matkustaa Venäjälle niitä ostamaan. Ihan niin paljon en niitä kuitenkaan halua.

Elämässä ei kuitenkaan koskaan tiedä, mitä se heittää polulle. Kuten nyt vaikka eilen kirppispöydällä sievästi ostajaansa odottaneet Lomonosovin samanväriset, joskin eri malliset teekupit. Ja ne olivat vielä tosi edulliset: 6 kuppia aluslautasineen vain 30€! Ne ovat tosi nätit, sievät ja herkät kupit, jotka kaivetaan käyttöön vain erityistapauksissa.

Helposti volyymia

Olen vähän laiska touhuamaan hiusten kanssa. En jaksa föönata eikä siihen aamulla ole aikaakaan. Yleisin hiustoimenpide onkin kampaus ja ponnari. Vähän aikaa sitten löysin tuotteen, jonka avulla hiuksiin saa näppärästi volyymia: hiuspuuteri. Sitä on ollut olemassa epäilemättä jo vaikka kuinka kauan, mutta minulle se oli ihan uusi tuttavuus. Se ei siis ole kuivashampoota, vaan puuterimaista jauhetta, jota tupsautetaan hiusten tyveen alueille, joille haluaa lisää runsautta ja ryhtiä. Sitten vain hierotaan sormenpäillä ja muotoillaan kuontalo haluttuun pöyhkeyteen. Helppoa. Ja mikä parasta, nopeaa.

Pala Intiaa

Vanha ruma kirjahylly sai väistyä.

Minulla on sisustusprojekti nimeltä työhuone. Se on kamalan kiva olla olemassa, mutta jostain syystä en oikein ole viihtynyt siellä. Jos tarkkoja ollaan, se on toiminut pyykin kuivatushuoneena, romuvarastona, kerran vierashuoneena ja usein kissain valtakuntana. Työhuoneen virkaa puolestaan on toimittanut keittiönpöytä.

Olen yrittänyt analysoida syitä työhuoneen heikkoon vetovoimaan. Yksi selkeä syy on ollut se, että viimeistely on jäänyt vähän puolitiehen. Kalusteita ja tavaroita on liikaa pieneen huoneeseen, seinän väriksi tuli ihan oksun värinen vihreä (oma virhevalinta) ja huoneessa vallitsee aina jonkinlainen epäjärjestys. Sanottakoon myös, että lisäksi keittiön ikkunasta on kiinnostavampi metsäinen näkymä. Työhuoneen ikkunasta näkyy lähinnä männyn runkoja.

No tyhjänpanttina kaikuva huone on kuitenkin saanut minut ryhdistäytymään ja aloittamaan pelastakaa työhuone -projektin. Se on edennyt vähän hitaasti: Joskus syksyllä valitsin seiniin tapetin ja maalin. Talven aikana ne viimein saatiin seinään. Nyt kun olen seinän väriä makustellut totesin, että tapetti on ihan ok, mutta seinänväri meni taas pieleen eli tiedossa on lisää maalausta. Joistakin tavaroista olen hankkiutunut eroon, kuten nyt jalkalampusta, jonka joku on ystävällisesti ostanut mukaansa kirppispöydästäni.

Tällä hetkellä eniten silmää miellyttävä hankinta on kuitenkin vanha intialainen kaappi, jonka sain mukavalla alennuksella maahantuojalta. Se ei ole suuri, mutta sen sisuksiin mahtuu yllättävän paljon. Se on kauniisti kulunut ja väriltään vihreä tai turkoosi; väri lienee katsojan silmässä. Kauneuskin on tietysti katsojan silmässä, koska mummoni totesi sen nähdessään, että kaatopaikaltako löysit. Minä olen kaapista kuitenkin kovin iloinen ja luulen, että yhteinen taipaleemme on pitkä ja vaiheikas.

Kaappi edustaa siis yhtä askelta kohti viihtyisää kotitoimistoa. Projekti jatkuu tässä kaiken muun ohessa ja kerron sen edistymisestä aina kun jotain ratkaisevaa tapahtuu.

 

Jännä kevätretki

Vein tänään kissan ulos. Olen tosi laiska ulkoiluttamaan niitä, koska kissan kanssa ulkoileminen on - miten se nyt kauniisti sanoisi - viipyilevää. Toinen ei ulos edes kaipaa, vaan jäykistyy kauhusta jo siinä vaiheessa, kun alan viritellä sille valjaita. Toinen puolestaan lähtisi ihan kenen tahansa matkaan ja yrittää aina vilahtaa käytävään jatkojen välistä.

Tänään paistoi aurinko ja lämpötilakin oli passeli pienelle ulkoilulle. Valjaat päälle ja menoksi. Kissa piti kantaa ensin alakertaan, koska muuten seikkailu olisi päätynyt seinänaapurin oven taakse. Alakerrasta se piti kantaa ulos, koska muuten olisimme jääneet tarkkailemaan tilannetta tosi pitkäksi aikaa portaiden alle. Ulkona säikähdettiin ensin kahta pientä ihmistä, jotka kissan nähdessään lähtivät juoksemaan sitä kohti. Kissa otti jalat alleen ja ulkoilu alkoikin reippaammin kuin olin osannut kuvitella. Talon päädyssä se olisi halunnut kökkiä naapurien ikkunan alla, mutta kannoin sen talon vieressä olevalle metsäiselle kukkulalle. Mäen nyppylän päällä kissa maukui hädissään ja lyyhistyi maahan, niin koville otti. Liikenteen meteli, ambulanssin sireeni, rapisevat lehdet ja muut meille ihmisille ihan tutut äänet olivat liikaa pienelle eläimelle, jonka maailma on yleensä kerrostaloasunto.

Hetken aikaa kökötettiin paikoillaan ja sitten kissa uskalsi jo lähteä liikkeelle. Aika urhea pieni otus. Siinä se rapisteli pitkin polkua ja välillä jäykistyi tarkkailemaan ympäristöä. Välillä se varmisteli, etten varmasti jätä sitä yksin pelottavaan maailmaan. Kun kissa löysi etuoven, se oli ihan valmis palaamaan kotiin. Sisällä se kapusi sohvan käsinojalle ja nukahti siihen. Otti voimille moinen seikkailu.

Syntiset muffinssit

Minä ja kondensoitu maito kohtasimme ensimmäistä kertaa. Se on lehmän maidosta valmistettu maitotiiviste, jota saa nykyään ihan tavallisista ruokakaupoista. Se on pakattu metallitölkkiin ja ainakin meidän ruokakaupasta se löytyi samasta hyllystä kookosmaidon kanssa.

En tiedä mihin muuhun kondensoitua maitoa käytetään, mutta yleisin käyttötapa lienee sen keittäminen toffeeksi. Keittäminen on helppoa: tölkki kattilaan ja kattila täyteen vettä. Kolmen tunnin päästä maito on muuttunut toffeeksi. Kiehtovaa! Ja ihan älyttömän hyvää.

Toffee päätyi muffinsseihin, joita syödessä tulee tuhma olo. Ne on nimittäin ladattu kaikenlaisella hyvällä: suklaalla, suolapähkinöillä, rasvalla, sokerilla ja toffeella. Ei mitään laihduttajan herkkuja, mutta herkkuja ovat.

Resepti löytyy Rillan koti -blogista.