Blingbling-huivi

Lomaviikolla on laiskottanut sen verran, että olen kököttänyt melkein koko viikon sisällä. Ihan toimetonna ei huvita istua, joten olen neulonut.

Uusin tuotos on Novitan Crystal-langasta neulottu tuubihuivi. Crystal-lanka on aika paksua ja siinä kimmeltävät paljetit. Minkäs sille mahtaa, jos on vähän harakoiden sukua. :-)

Neuloin huivin kymppipuikoilla ja 105 silmukalla. Tuolla määrällä tulee huivi, jonka sitaisee kahdesti kaulan ympäri ilman, että se löröttää kaulassa ryhdittömänä. Kivan elävän pinnan saa, kun neuloo kaksi kerrosta tyylillä 1 oikein, kaksi nurin ja sen jälkeen kaksi kerrosta kaikki oikein jne.

Älä tule paha kakku...

Joulu tuli ja meni. Tänä vuonna se tuli ja meni jotenkin niin varkain, etten ehtinyt leipoa mitään! Mutta ei hätää, sillä jouluaikahan jatkuu oikeastaan loppiaiseen saakka. :-)

Leivoin siis joulumausteisen ja omenaisen kuivakakun. Tämä kuivakakku ei kuitenkaan ole yhtään kuiva, joten kutsuisin sitä mieluummin vaikka kahvikakuksi. Kuivakakun puolelle mennään mielestäni siinä vaiheessa kun kakku takertuu kurkkuun ja se pitää huuhtoa jollain alas. Tämä kakkupa onkin mukavan mehevä ja paranee vanhetessaan.

Suosittelenkin, että valmistat kakun edellisenä päivänä ja maistelet sitä vasta seuraavana päivänä, sillä tuoreeltaan tämä ei maistu oikein miltään. Jotenkin tekeytyminen vaatii kunnon jäähdytyksen ja yön jääkaapissa.

En yhtään muista mistä resepti on peräisin, mutta se menee näin:

Omenainen joulukakku

Sekoita yhteen kuivat aineet:
1,5 dl sokeria
2 dl pieniä omenakuutioita
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 tl soodaa
5 dl vehnäjauhoja

Lisää sekaan muut aineet, mutta sekoita vain sen verran kuin on välttämätöntä:
1 dl voisulaa tai margariinia
2,5 dl kermaviiliä tai turkkilaista jogurttia
1,5 dl siirappia

Paista rengasvuoassa, 175 astetta, n. 1 tunti.

Kakku kannattaa valmistaa edellisenä päivänä, sillä maut alkavat olla kohdillaan vasta pienen tekeytymisen jälkeen.

Uusi musiikkituttavuus

Satuin vastakkain suomalais-ranskalaisen kaksikon - Evan & Manun - musiikin kanssa. Kaksikko tekee akustista ja ihanan tunnelmallista "matkamusiikkia". Matkustaisivatkohan he joskus tänne savon sydämeen...

Tunnelmallista joulua

Lahjat pakettipaperiin

Paketoin tänä vuonna aikuisten joululahjat voimapaperiin. Lasten lahjat kääräisin ihan vain tavallisesti pakettiin, koska he eivät juuri jouda paketteja ihailemaan kun repivät ne auki.

Tykötarpeet olivat yksinkertaiset: rulla voimapaperia, paketillinen kakkupapereita ja punaista paperinarua. Loput koristeet kaivelin askartelupaskartelulaatikosta. Kun joka koristetta oli tasan yksi kappale, samalla idealla sai monta toisistaan vähän poikkeavan näköistä pakettia.

Paketeista tuli aika kivan näköisiä. Liekö näitä raaskitaan avata ollenkaan!

Joulukukkia ja -asetelmia

Yritin virittää itseäni joulutaajuudelle koristelemalla kotia. Koristelemiseen liittyi tietysti myös askartelua, kun tein kotiin jouluisia juttuja luonnonmateriaaleista. Havuista, varvuista ja sammalesta saa pienellä vaivalla tosi kivoja joulukoristeita.

Havut ja hehkuvan punainen
seinä sopivat kauniisti yhteen.

Muistan nähneeni jossain sammalpalloja, joiden ympärille oli kieputettu kultalankaa. Sellainen oli tietysti pakko tehdä. Pallon tekemiseen tarvitaan oasis-pallo ja kullanväristä rautalankaa. Itse tosin kiinnitin sammalen oasis-palloon ensin rautaväkäsillä ja vasta sen jälkeen kieputin ympärille kultalankaa. Lopuksi koristelin pallon punaisilla koristemarjoilla.

Vähän erilainen joulukukka.

Yritin myös tehdä omia kukka-asetelmia. En oikeastaan ole erityisesti söpöjen pikkufiguurien ystävä, mutta tässä itse väkerretyssä joulukukka-asetelmassa on nyt sellainen. Ketun kuivahuovutin ihan omin pikku kätösin. Ketun kaverina on koristesieni ja sypressin oksille kieputtelin joitakin huurteisia koristemarjoja. Vähän kotikutoisen näköinenhän siitä tuli, mutta toisaalta juuri sellainenhan se onkin. :-)

Kuivahuovutettu kettu ja sieni.

Hyasinttien kaveriksi laitoin käpyjä ja jäkälää. Nyt vähän jänskättää, että ehtivätkö hyasintit aueta jouluksi ollenkaan.

Neulottuja joulupalloja

Neuleharrasteeni on lähtenyt vähän käsistä ja puikoilla alkaa olla jo useampikin keskeneräinen työ. Tämän joulun alla meidän työyhteisön naisia on villinyt neulotut joulupallot. Villapaidan ja sukkien ohella minäkin olen nypertänyt muutaman pallon. Jotta ne olisivat minkään näköisiä ripustettuina, pitää neuloa vielä muutama.

Mallit ovat neulojapariskunta Arnen ja Carlosin Joulupallot-kirjasta. Kirjassa on kaikkiaan 55 mallia. Kirjoneuleen tekeminen on itselleni vaikeaa ja hidasta. Pallot voi tosin neuloa myös yksivärisinä ja kirjoa jälkikäteen. Sitä tekniikkaa kokeilen seuraavaksi.

Kapselikahvia

Olen ollut tähän asti sitä mieltä, että kapselikahvikoneet ovat ihan typeriä. Ja ovathan ne: kapselit ovat kalliita ja niistä tulee paljon jätettä. Nyt kävi kuitenkin niin, että keittiössäni kököttää Dolce Gusto Piccolo. Sen tarina on lyhykäisyydessään se, että mietin aluksi sellaisen kamalan kalliin kahviautomaatin hankkimista. Sellaisen joka jauhaa pavut ja höyryttää maidot jne. Sitten silmiin sattui Citymarketin mainoksesta, että sieltä saa valkoisen Piccolon neljällä kympillä, siis 60 prosentin alennuksella. Eilen sitten kannoin sellaisen kotiin, halvalla kun sain. :-)

Olen ehtinyt keitellä jo muutaman kupposen ihanan tummapaahtoista Aromaa, jonka pinnalle tulee paksu kerros cremaa. Olen juonut myös Latte Macchiatoa, johon kaipaisin kyytipojaksi vähän jotain makusiirappia. Suunnittelen jo kauppareissua, jolla hankin vielä ainakin Chai Tea Lattea, Chococinoa, Caffè Americanoa ja lisää Aromaa.

Minulle kapselikone on vähän sellainen herkuttelukahvikone, joka ei syrjäytä suodatinkahvia. Tai no ehkä vähän tässä alussa, mutta ei lopullisesti. Jonkun verran keittelen kahvia myös perinteisellä mutteripannulla, mutta siinä paine ei riitä creman muodostamiseen, joten siinä mielessä kapselikoneesta tulee parempaa kahvia.

Latte Macchiato.

Lapsettomuudesta

Minä olen 35-vuotta vanha ja lapseton. En ole erikoisen paljon joutunut perustelemaan lapsettomuuttani, koska olen myös miehetön. Ennemminkin sanoisin, että suhtautuminen minuun on ollut sama kuin 15 vuotta sitten; edelleen ollaan sitä mieltä, että mieli vielä kääntyy, odotahan vain. Olen tässä nyt odotellut, ei ole muuttunut.

Minusta lapsien tekeminen on asia, joka ei kuulu kenellekään. En minäkään käy sukujuhlilla kyselemään vanhemmilta tädeiltä heidän elämäänsä kuuluvia intiimejä yksityiskohtia. Minusta on moukkamaista kysellä ihmisiltä asioista, jotka voivat olla arkoja ja aiheuttaa suurta suruakin.

Suurin syy lapsettomuuteeni on yksinkertaisesti se, että minä en halua lapsia. Minusta arki on ihan riittävän raskasta ilman suunnatonta vastuuta toisesta ihmisestä. Joku voisi ajatella, että onpas itsekästä. No onhan se, mutta toisaalta monet hankkivat lapsen puhtaasti itsekkäistä syistä, ja sen (ja monen muunkin tekijän) surulliset seuraukset ovat nähtävissä yhteiskunnassamme monenlaisena pahoinvointina.

Minusta lasta hankkiessa täytyy olla valmis asettamaan pieni ihminen kaiken edelle. Valitettavan moni vanhempi on kuitenkin henkisesti epäkypsä tekemään tämän. Ja toisin kuin väitetään, lapsen saaminen ei kaikkien kohdalla tee arvoihin täysremonttia. Tämän sanoessani en kuitenkaan halua moralisoida vaan osoittaa, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia. Kyse on valinnoista, jotka pitäisi saada tehdä itsenäisesti ilman ulkoa tulevaa painostusta.

Olen tähän asti ajatellut, että minulla on oikeus pyörtää mielipiteeni lapsettomuuden osalta. Nyt tilanne on kuitenkin se, että kohtuni pitää poistaa. Se tekee asiasta tietenkin lopullista - tästä kehosta lapsia ei tule. En tiedä vielä olenko surullinen vai helpottunut. Joka tapauksessakin on niin, että raskaus olisi minulle riski ja keskenmenot todennäköisiä. Ehkä luonto onkin päättänyt puolestani; tätä perimää ei kannata siirtää eteenpäin.

Löysin joskus blogin vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. On jotenkin lohdullista lukea tarinoita, joita monelta osin kuulostavat niin tutuilta: en ole yksin valintani kanssa.

Elämän pienet ilot

Töissä on kamala kiire ja väsyttää. Normityöaika enää riitä ja näin sunnuntainakin pitää pusertaa. Kiireen keskellekin mahtuu positiivisia hetkiä.

Herra kissa ja maailman paras pahvilaatikko.
Kadehdin eläinten kykyä iloita ja nauttia näin pienistä asioista.

Kauneutta kotiin. Kaupasta lähti kotiin valkoinen orkidea.

Viikolla tuli sisustuslehtiä kaksin kappalein.

Kenkien ostaminen on kamalinta maailmassa.
Kun maku ei seuraa trendejä, on kiva löytää omaa silmää miellyttävät kengät.

Eilinen metsäretki oli voimauttava. Retkisaalis joutuu tänään pannulle.

Villasukat, osa 2

Neulomisharrasteeni on edennyt toisiin villasukkiin. Ne ovat huomattavan paljon istuvammat kuin edelliset ja tällä kertaa kantapäätkin ovat samaa paria. Tosin kantapäiden sivusyrjät ovat edelleen rumat ja vähän harvan näköiset. Niiden siistimiseen taidan tarvita joltain apua.

Villasukat on neulottu Novitan Polkka-langasta.

Parien villasukkien jälkeen olen päättänyt haastaa itseni oikein kunnolla, sillä nyt puikoilla on syntymässä villapaita Novitan Kelo-langasta. Siitä sitten myöhemmin - neulomisnopeuteni huomioiden todennäköisesti tosi paljon myöhemmin. :-)

Melkein itsekseen syntyneet raidat.

Painu suolle!

Karpaloita on vaikea havaita ja hidas kerätä.

En ole päässyt muutamaan viikkoon metsään ja sen on kyllä huomannut. Päätä on puristanut ja herne on mennyt nenään aika herkästi. Tänä viikonloppuna lykästi. Vaikka sieniaika alkaa olla suppilovahveroita lukuunottamatta ohi, karpaloaika on nyt parhaimmillaan.

Karpaloita löytääkseen pitää mennä suolle. Piti oikein googlata, että missä niitä soita oikein on. Yksi suuri avosuo löytyi vajaan puolen tunnin ajomatkan päästä. En ole koskaan aiemmin ollut kunnollisella suolla, vaikka toki saapas on uponnut hetteikköön metsässä rämpiessä ennenkin. Avosuo on kuitenkin ihan eri juttu. Se on jotenkin karu, mutta kuitenkin samalla kaunis. Ja ehkä vähän pelottavakin, koska mättäiden välissä kiiltelee vetisiä silmiä, joihin saapas uppoaa vartta myöten. Hieno kokemus silti. Suosittelen!

Avosuo on karu ja kaunis.

Kinuskipuolukkamuffinssit

Tänä viikonloppuna leivoin herkkuja puolukasta. Ohjeen kinuskilla kuorrutettuihin puolukkamuffinsseihin löysin Kinuskikissan blogista.

Tein kinuskikuorrutetta ensimmäistä kertaa. Kuorrute valmistetaan kiehauttamalla ensin kuohukerma ja fariinisokeri. Ennen kuin kuorrutteen voi vatkata, seos pitää jäähdyttää kunnolla. Kuorrutteessa on vähän samanlainen rakenne kuin kreemissä - siis sellainen paksu ja voimainen. Kinuskikuorrute on myös tosi makea, ja sopii ehkä juuri siksi happaman puolukan kaveriksi.

Nämä herkut ovat parhaimmillaan kynttilän valossa nautittuina. :-)

Syksyn värejä ja muotoja

Tänään oli loistava ulkoilusää - kirkas ja kuulas. Nappasin kameran ja lähdin kuvaamaan syksyisiä värejä ja muotoja. Tällaisia tuli.

   

Musiikkia tihkuiseen torstaihin

Mietin tänään, että nykyisin on mielettömän ihania, nuoria, lahjakkaita ja sielukkaita naisartisteja. Enkä nyt tarkoita mitään Lady Gagaa, vaan herkkiä indieartisteja, joita kuunnellessa alkaa aina itkettää.
Tämä postaus on omistettu heille.

Maria Mena: Habits

Ane Brun: To Let Myself Go

Rebekka Karijord: Wear It Like A Crown

Än, yy, tee, NYT!

Viikonloppuna iloa tuotti
hyvä mustatorvisienipaikka.

Olen yrittänyt viime aikoina keskittyä elämään tässä ja nyt. Kuulostaa aika yksinkertaiselta, mutta ei se ole. Saan itseni aika usein kiinni menneiden märehtimisestä tai tulevan huolehtimisesta. Siis asioista, joista kummallekaan en mahda yhtään mitään. Välillä tulee myös sitkuteltua ja jossiteltua eli mietittyä, että teen jotain sitku ja elämä hymyilisi jos.

Olen pikku hiljaa sisäistänyt tai ainakin sisäistämässä ajatuksen, että itse asiassa ainoa mahdollinen hetki elää ja olla tyytyväinen on juuri nyt. Kun elää nyt, tyytyväisyyteen vaaditaan lopulta aika vähän. Siihen ei vaadita täydellisiä olosuhteita eikä täyttyneitä unelmia, vaan ihan pienet arkiset jutut riittävät.

Olen huomannut, että odotukset ja suunnitelmat ovat täydellisten hetkien kannalta lopulta aika turhia tai suorastaan tuhovoimaisia. Pettymykset syntyvät, kun hetket tai muut ihmiset eivät noudata mielessä muovautunutta käsikirjoitusta. En tarkoita sitä, että kaikki haaveileminen ja suunnitteleminen pitäisi lopettaa, mutta ehkä täydellisten hetkien pakottamisessa ja suunnittelussa ei vain ole mitään järkeä.

Uskon vahvasti, että eläminen on oikeasti aika yksinkertaista, mutta ihmisillä on vain taipumuksia tehdä siitä kamalan monimutkaista. En oikein ymmärrä, mitä ihmiset saavat siitä, että lisäävät elämäänsä turhaa draamaa, kun paskaa sataa välillä niskaan ilman kamalaa yrittämistäkin. Ehkä se liittyy siihen, että nykyisin pitää saada extreme-elämyksiä kaikesta. Tai ehkä on vain noloa myöntää nauttivansa olla möllöttämisestä ja tasapainoisesta arjesta.

Työkiireiden, sadetuhnuisen syksyn ja ärtyneiden ihmisten keskellä täytyy välillä oikein pysähtyä miettimään, mistä on saanut iloa elämään viime aikoina. Minulle iloa tuotti viime viikonlopun sieniretki, jolla löysimme paljon suppilovahveroita, mustatorvisieniä ja yhden täydellisesti muodostuneen kantarellin. Onnen läikähdyksiä olen tuntenut myös katsellessani sylissäni nukkuvaa kissaa. Ja yhteenkuuluvuuden tunnetta jutellessani työkavereiden kanssa lounaspöydässä vakavista asioista. Ei siihen sen kummempaa tarvita.

Villasukat, osa 1

Olen villasukkien suurkuluttaja. Kotona hiihtelen aina villasukissa, välillä saattaa olla kahdetkin päällekkäin. Tähän asti mummoni on pitänyt minut sukissa. Nyt ikä alkaa kuitenkin painaa (sekä minulla että mummolla :-), joten on aika ottaa vastuu tästäkin elämän osa-alueesta.

Edelliset villasukat neuloin yläasteella. Muistan ne hyvin. Ne olivat persikan väriset ja varressa oli muutama musta raita. Nykyajan lankahyllyssä onkin ihan erilaisia ja värisiä lankoja. Ensimmäisiin sukkiini valitsin Seitsemän veljeksen Raita-langan. Sillä neulomalla saa raitasukat ilman erityistä yrittämistä.

Sukat syntyivät yllättävän näppärästi. Ensin piti lukea sukkaohjeita netistä ja sitten vaan hommiin. Ihan putkeen eivät menneet, sillä toisen sukan kantapää kaartuu omituisesti ja kantakavennukset menivät toisessa sukassa jotenkin pieleen. Ehkä olennaisin tsempattava osa-alue on kuitenkin istuvuus, sillä sukista tuli aivan liian leveät. Uudet, toivon mukaan paremmin istuvat, sukat ovat jo työn alla.

Eripariset kantapäät. Miksi, oi miksi?

Ihailen niitä ihmisiä, jotka loihtivat langasta ihan mielettömiä juttuja. Ihan äskettäin törmäsin Neulovan nartun -blogiin (http://neulovanarttu.blogspot.com). Suosittelen!

Szarlotka Domowa

Olen saksinut vuosia sitten jostain aikakauslehdestä puolalaisen omenakakun - Szarlotka Domowan - ohjeen. Se on kakku, jonka sisällä on paksu ja mehevä kerros omenaraastetta ja ympärillä ohut taikinakuori. Eli juuri passeli kakku tähän vuodenaikaan ja kiva vaihtoehto omenapiirakalle. Parhaimmillaan tämä kakku on lämpimänä vaniljakastikkeen kanssa, mutta maistuu se vielä seuraavanakin päivänä etenkin, jos lämmittää vähän mikrossa. 

 Pohja:
300 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
150 g voita
2 dl sokeria
4 keltuaista
4 rkl kermaa

Täyte:
1 ½ kg omenoita
4 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 dl sokeria

Pinnalle:
tomusokeria

- sekoita jauhot, leivinjauhe ja sokeri
- nypi joukkoon voi
- lisää keltuaiset ja kerma
- vaivaa taikina tasaiseksi ja laita jääkaappiin jähmettymään

- kuori ja raasta omenat
- sekoita raasteen joukkoon vaniljasokeri, sokeri ja kaneli

- voitele ja korppujauhota irtopohjainen kakkuvuoka
- pane uuni kuumenemaan 180 asteeseen
- jaa pohjataikina kolmeen yhtä suureen osaan
- kaaviloi yksi osa kakkuvuoan pohjan kokoiseksi pyöryläksi ja pane vuokaan
- paista uunissa vaaleanruskeaksi, noin 10 minuuttia ja nosta jäähtymään

- kaaviloi toinen taikinan osa levyksi ja vuoraa sillä kakkuvuoan reunat, kun kakkuvuoka on hieman jäähtynyt
- täytä vuoka omenaraasteella
- kaaviloi kolmas taikinan pala vuoan kokoiseksi ja nosta kakun päälle
- nipistä reunat hyvin yhteen
- paista kakkua uunissa noin 50 minuuttia
- ripottele pinnalle tomusokeria

- tarjoa lämpimänä vaniljakastikkeen kanssa

Elämän ääniraita

Minä rakastan musiikkia. Kuuntelen sitä paljon enkä ole takertunut tiukasti mihinkään tiettyyn genreen. Kuuntelen yhtä sujuvasti progressiivista metallia kuin folkahtavaa indiepoppia tai downtempoa. En tosin ole kamalan kiinnostunut siitäkään, mitä genreä mikäkin kuuntelemani artisti tai bändi edustaa. Tärkeintä on fiilis, se kuinka musiikki sopii tilanteeseen ja mielialaan. Vähintään yhtä tärkeitä ovat tunteet, joita itse musiikki herättää.

Kuuntelen musiikkia siis aivan laidasta laitaan, mutta käytännössä olen nyrjähtänyt vähän sivuun valtavirrasta. En mitenkään tarkoituksella, mutta listapopista usein vain puuttuu se jokin.

Hämärtyvään syyskuun iltaan sopii vähän melankolinen musiikki ja kynttilät.

Cinematic Orchestra: To Build A Home

Yksin ja joskus yksinäinen

Vaikka olen ja elän yksin, en useinkaan tunne olevani yksinäinen. Viime viikonlopun sateisen sieniretken jälkeen sairastuin kuitenkin ärhäkkään flunssaan ja vuodelevoksihan se meni. Olin käytännössä koko viikon yksin neljän seinän sisällä. Ja vaikka tein osan ajasta töitä, seinät alkoivat kaatuilla päälle torstain seudulla.

Yksin eläminen ja sairastaminen eivät kyllä sovi yhtään yhteen. Kukaan ei kysele vointia eikä tuo lämmintä mustaherukkamehua sänkyyn. Tosin on ihan mahdollista, ettei sitä ylipäätään tapahdu muualla kuin elokuvissa. Olisihan se silti jotenkin lohdullista, että kun itse on heikoilla ja myötätunnon tarpeessa, olisi joku joka huolehtisi.

Huolehtimista kaipaa heikkoina hetkinään, mutta jos totta puhutaan, en ole aivan varma, osaisinko oikeasta ottaa apua ja huolenpitoa edes vastaan. Yksin eläminen muovaa ihmistä tietynlaiseksi: ehkä vähän itsekkääksi, mutta myös riippumattomaksi ja itsenäiseksi. Aivan kaikkeen tarvittavaan eivät taidot aina riitä, mutta kaikesta on selvitty joko kekseliäisyydellä tai rahalla. Jos tällaiseen kuvioon tipahtaisi joku touhuamaan, en ole ihan varma, kuinka siihen suhtautuisin.

Mutta flunssasta on melkein selvitty ja tänään oli jo energiaa leipoa pellillinen lohtumuffinsseja. Ne on tehty hyväksi havaitulla Kinuskikissan ohjeella. Näiden muffinssien sydämenä on Center-suklaanappi ja päällä itse tehtyä kinuskia. Nämä olisivat toimineet ehkä paremmin ilman kinuskia, joka oli kyllä muuten taivaallisen ihanaa.

Kinuskisuklaamuffinssit (12 isoa)
150 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa, kermaa tai vatkattavaa vaniljakastiketta
1 rulla Center-suklaanappeja

- vaahdota margariini ja sokeri
- lisää munat
- yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan
- lisää maito/kerma/vaniljakastike
- kun laitat taikinaa vuokiin, upota muffinssin keskelle Center-suklaanappi
- paista 225 asteessa noin 15 minuuttia

Huom! Jos käytät pieniä muffinivuokia, paistoaika on noin 12 minuuttia.

Kinuski
2 ½ dl kermaa
2 ½ dl fariinisokeria

- sekoita kerma ja fariinisokeri kattilassa
- keitä noin puoli tuntia välillä sekoittaen

Kolikkokimppu

Kävin kaupunkiimme avatussa uudessa kivassa sisustusmyymälässä, josta löytyy muun muassa Sian ja Rivièra Maisonin tuotteita. Omat silmäni iskivät kiinni herkän kauniisiin oksiin, joissa on himmeästi hohtavia valkoisia "kolikoita". Olen etsinyt pitkään sopivaa täytettä joskus Tampereen Deco-Partnersilta ostamaani itämaiseen vaasiin ja nuo sievät oksat ovat juuri sopivia sekä vaasiin että muuhun makuuhuoneen tyyliin. Näyttävä kimppu syntyi seitsemästä oksasta.